17 lokakuun, 2018/ Edustusurheilija, Kansainvälinen toiminta, Kilpailut

HelTriläinen 19- vuotias Timi Malinen on valittu Suomen Triathlonliiton nuorten maajoukkueeseen. Hänen  harjoittelunsa on tuottanut vahvaa tulosta kesän 2018 aikan mahdollistaen nousun uudelle tasolle.

Timin 2018 pääkisoja olivat pika- ja perusmatkan SM-kilpailut sekä junioreiden EM-kilpailut Tarttossa . Pikamatkan SM- kilpailussa tuli todella onnistunut suoritus. Hän voitti oman sarjansa ollen yleiskilpailun viides. EM-kilpailuissa jokiuinti oli nuorelle kilpailijalle oppimisen paikka. Kapea uimareitti vaatiin hyvää lähtöpaikkaa ja erinomaista uintia, jotta T1- alueelta pääsee kärjen mukana pyöräosauudelle. Tämä ei täysin onnistunut, joten sijoitus oli pieni pettymys. Kokemusta kertyi sitäkin enemmän.

Välikilpailu Latviassa Riikan “Junior Europe Cup” osakilpailussa oli vauhdikas. Kilpailu oli hyvätasoinen ja reitit Timin mielestä hauskoja. Vahvan uinnin jälkeen Timi pääsi karkuun omaa lähtöeräänsä päästen pyöräilyn pääjoukkoon. Edessä oli vain viiden hengen irtiottoryhmä. Mahdollisuudet palkintosijoille olivat vahvat, mutta onnettomasti tiukassa märässä shikaanissa takarengas lähti alta kaataen Timin. Mitalimahdollisuudet katosivat, mutta taistelijana hän jatkoi maaliin saakka varsin hyvällä sijoituksella.

Perusmatkan SM-kisoissa jatkui hyvä vire. Uinnin jälkeen Timi oli kärkitaisteluissa mukana. Juoksu oli vaikeaa, mutta oman sarjan voitto oli selvä. LIsäksi hän oli kokonaiskilpailun kolmas ja suomalaisista toinen. Kausi on ollut kokonaisuutena erittäin hyvä. Tällä kaudella on tulossa lokakuussa Madeiran kansainvälinen “elite” -kilpailu, joka viimeistelee kilpailuvuoden.

Timi valmentaa seurassamme lasten ja nuorten ryhmiä yhdessä valmentaja Petra Kataisen kanssa jakaen edustusurheilijana saamiaan oppeja nuoremmilleen.

+Pasi Raatikainen

Kuvat: Malinen

Jaa tämä uutinen